Skurvash
virtuaalihevonen - a sim-game horse




AVERY K



Nimi Avery K Rotu Trakehner
Sukupuoli Tamma Säkäkorkeus 171cm
Syntynyt 31.07.2007 Rekisterinumero VH-39769
Koulutustaso Ko: He A, Re: 160cm Ikä 15-vuotias (VARL)
Painotus Kouluratsastus Saavutukset KTK III
Kasvattaja Kati K. Omistaja Skurvash

Täyttänyt 4 vuotta 08.02.2008!


Photos © Hemmelhorst

Avery K on hevonen, jota olen ihaillut tamman syntymästä saakka ja melko paljolti juurikin neidin nimestä johtuen. Useammalla omistajalla kiertänyt Avery päätyi kuitenkin Skurvashiin, kun tamman viimeisimmäksi omistanut talli Evergrey palautti tamman takaisin kasvattajalleen, joka kauppasi kuin vahingossa talliimme taas yhden nelijalkaisen lisää.

Avery ei luonteeltaan ole valitettavasti tullut paljoakaan vanhempiinsa. Syynä voi hyvinkin olla tamman varhainen vieroittaminen emästään ja kovan osan jakaminen usean kymmenen muun saman ikäisen nuoren hevosen kanssa suursiittolassa, jossa aikaa ei ole riittänyt kaikille hevosille tasapuolisesti. Oikeuksistaan ja etenkin huomiosta taistelemaan tottunut Avery on luonteeltaan timantinkova kaveri, joka on kanssasisarilleen armottoman julma, jos nämä erehtyvät tulemaan sen tielle. Tammalaitumella Avery on ehdoton päällikkö, jota harva uskaltaa edes haastaa, sillä tamma pistää nopeasti ja kivuliaasti haastajansa ojennukseen. Tamma käyttäytyy tallissakin hyvin samaan tapaan kuin laumassa.

i. Ch TN Will of Iron
KRJ II
trak
ii. VIR MVA Ch Superior Diego of Star Theme
KTK II
iii. VIR MVA Ch Star Theme's Blaze of Glory
iie. Superior Rovannah
ie. VIR MVA Ch Mäntysuon Thilde
KTK II, KRJ III, ERJ III
iei. VIR MVA Ch Oroaq KTK II
iee. Star Theme's Jinglebell KTK II
e. VIR MVA Ch Sinner's Serenade PB
KRJ I
trak
ei. VIR MVA Ch Constantine WL
KRJ I, YLA 2
eii. Captain Morgan KRJ II, YLA 2
eie. VIR MVA Ch Vlotheid Soléin KRJ II, YLA 2
ee. Veprime Starr SIN
KRJ II, YLA 3
eei. Chalyén KRJ II, YLA 2
eee. Waldnymphe


Jälkeläiset
29.03.'10 t. Versinthe PB
28.12.'11 o. L'assommoir PB


NJ näyttelyt (vain sertit)
Pvm. Paikka Laji / Jaos Tuomari Sijoitus
00.00.0000 paikka NJ tuomari serti


KRJ Kisat (38 sijoitusta)

10.08.2007 KRJ Te Adoro Estate, Vaativa B, 03/25 62.493%
11.08.2007 KRJ Stable Dahle, Vaativa B, 06/45 65.437%
11.08.2007 KRJ Stable Dahle, Vaativa A, 06/45 65.011%
12.08.2007 KRJ Te Adoro Estate, Grand Prix, 04/20 63.975%
12.08.2007 KRJ AAR, Helppo A, 06/36 67.373%
12.08.2007 KRJ AAR, Vaativa B, 02/36 67.866%
13.08.2007 KRJ Vaapukka, Helppo A, 05/35
14.08.2007 KRJ Te Adoro Estate, Intermediate I, 03/24 71.597%
17.08.2007 KRJ K G�rd, Vaativa B, 03/23
24.08.2007 KRJ Vaapukka, Grand Prix, 01/28
04.09.2007 KRJ Aweia, Vaativa A, 04/27 70.03%
04.09.2007 KRJ Aweia, Vaativa A, 05/26 67.043%
09.09.2007 KRJ Thesrouce, Prix St Georges, 03/17 63.175%
10.09.2007 KRJ Yave, Grand Prix, 02/40
11.09.2007 KRJ Royal Estate, Intermediaire II, 06/40
14.09.2007 KRJ Kharon Stud, Vaativa A, 03/30
15.09.2007 KRJ De Duivel, Vaativa A, 03/40
16.09.2007 KRJ AAR, Intermediaire I , 02/49 78.942%
20.09.2007 KRJ GRR, Grand Prix, 06/39 68.432%
23.09.2007 KRJ Willoughby, Grand Prix, 01/35
24.09.2007 KRJ K G�rd, Vaativa A, 03/35 69.271%
29.09.2007 KRJ KR, Intermediate I, 05/47 71.569%
30.09.2007 KRJ KR, Intermediate I, 04/48 72.124%
30.09.2007 KRJ KR, Grand Prix, 05/44 68.969%
05.10.2007 KRJ Hiljaisuus, Helppo A, 02/25
05.10.2007 KRJ Conqu�rant, Vaativa A, 03/25
06.10.2007 KRJ Conqu�rant, Vaativa A, 02/25
20.12.2007 KRJ FC-Riders, Vaativa B, 02/117
20.12.2007 KRJ FC-Riders, Intermediate II, 07/79
20.12.2007 KRJ FC-Riders, Helppo B, 10/150
13.01.2008 KRJ Hildegard, Grand Prix > 02/36
16.01.2008 KRJ Ristiriita, Vaativa A > 01/62 98.161%
16.01.2008 KRJ Aweia, Prix de Aweia (GP) > 04/38
22.01.2008 KRJ Keskiviikon, Intermediate I > 06/69
23.01.2008 KRJ Keskiviikon, Intermediate I > 02/71
29.01.2008 KRJ Altencois, Grand Prix > 01/93 91.65%
31.01.2008 KRJ Aweia, Prix de Aweia (GP) > 02/63 74.08%
28.08.2010 KRJ Lebenyard, Vaativa A > 03/100
18.03.2011 KRJ Lóriens Arabians Va B > 5/50
26.03.2012 KRJ Cup Heijastus Va A > 2/143