DALAMAR PB

ERJ I KTK II


Nimi Dalamar PB Syntymäaika 10.12.2013, 9-vuotias (VARL)
Rotu Suomalainen puoliverinen Säkäkorkeus 163 cm
Painotuslaji Esteratsastus Koulutustaso Re: 160cm
Sukupuoli Ori Rekisterinumero VH15-031-0109
Omistaja VRL-01272, Redwall Kasvattaja Skurvash

Luonnekuvaus

Jotenkin sitä aina toivoo, että uuden hevosen tullessa talliin saisi sen täydellisen, ylivoimaisen kilpatykin, joka toimii kuin ajatus. Dalamarin kohdalla kaksi ensimmäistä asiaa näytti toteutuvan kohtuullisesti, mutta ajatuksen voimalla toimivaa satuhevosta orista ei valitettavasti koskaan tule. Itsepäinen ja aavistuksen ylimielinen Dalamar ei ole hoidokkina bengalin tiikeriä säyseämpi tapaus, vaan tämän herran kanssa saa olla alituiseen varpaillaan. Omaa karsinaansa rottweilerin lailla vartioiva Dalamar häätää kutsumattomat vieraat alta aika yksikön väläytettelemällä hohtavan valkoista kasvissyöjän purukalustoaan. Vaikutus saattaisi olla tehokkaampi, mikäli suusta pilkistäisi kissapedon torahampaat, mutta muutaman itsekin saaneena olen toisinaan harkinnut vakavasti orin hampaiden poistoa.

Dalamarin muut tallitavat ovat kohtalaiset ja ilmeisesti varsa-aikana harjoitettu lelliminen on pilannut orista ne viimeisetkin hyvien käytöstapojen alkeet. Hoitotoimenpiteet suoritetaan reippaassa tahdissa, vältellen niin orin etu- kuin takapäätäkin. Toisinaan varusteiden laitosta syntyy varsinainen taistelu Dalamarin päättäessä, ettei se ole mikään ratsastuskoulun heittopussiponi ja tällöin ori vastustaa kaikkea tekemistä aina kuolaintein laitosta pinteleiden pyörittelyyn. Useimmiten Dalamat kuitenkin kaikeksi onneksi käyttäytyy tyydyttävästi, mikäli varusteiden laittaja on tarpeeksi vikkelä ja näppärä sormistaan.

Ratsuna Dalamar on yksi haastavimmista tapauksista, mitä tallista löytyy. Orilla on ikävä tapa testata ratsastajaansa niin pukittelulla kuin yleisellä kuuroudella pohje- ja ohjasavuille. Helposti kuumuva Dalamar saattaa myös ryöstää kesken hallitun kootun laukan, mikäli selässä matkustava kaksijalkainen ei ole tilanteen tasalla. Toisaalta taas, kun yhteinen sävel löytyy, on Dalamar yksi miellyttävimmistä hevosista ratsastaa. Orin tasaiset liikkeet ja hyvä osaamistaso saavat kenen tahansa ratsastajan polvet notkumaan ja suun erittämään mitä uskomattomampia määriä kuolaa. Sen lisäksi, että kyyti satulassa on kuin keinulaudalla istumista, näyttää ori myös erittäin hyvältä sivustakatsojalle.

Kouluratsuna Dalamar on toki osaava, mutta taitojen esiin houkuttelu on haastavaa, eikä Dalamarin kärsivällisyys riitä kulmissa pyörimiseen tai muuhun näpertämiseen. Hyvistä kouluratsun ominaisuuksista on tosin hyötyä esteradalla, sillä Dalamar on esteiden joukossa ketterä kuin kissa ja esimerkiksi laukanvaihdot tapahtuvat sinä siunaamana, kun ratsastaja niin pyytää. Räjähdysherkkänä kaverina Dalamar saattaa kuitenkin toisinaan sortua rynnimiseen, jolloin hyvästä hyppytekniikasta ei ole paljonkaan iloa, kun massiivinen ori jyrää puomiviritelmien läpi.

Vaikka orin hoitamisesta saattaa saada ikuiset traumat ja nähdä painajaisia vielä kuukausien jälkeenkin, on Dalamar yllättäen erittäin helppo lastata traileriin. Dalamar jopa matkustaa pidempiä aikoja kopissa sen kummemmin protestoimatta, mikä on ihme, kun ottaa huomioon orin lyhyen pinnan. Hyvät hermot pääsevät oikeuksiinsa myös kisa-areenoilla ja Dalamar suorittaa paineen alla esteradat samalla varmuudella kuin kotikentälläkin.

Sukutaulu ja -selvitys
i. VIR MVA Ch Mordalfus
ERJ I, YLA 1, ERL I
ii. Ophidian Morfin ITH
ERJ I, YLA 2
iii. VIR MVA Ch Extase CX ERJ I, YLA 2
iie. Paladin's Vampire Hunter ERJ I, YLA 3
ie. Illuminati PB
ERJ I, YLA 2
iei. VIR MVA Ch Grove GER ERJ I, YLA 2, KTK II
iee. Carnival of Lust ERJ I, YLA 2
e. Imladris PB
ERJ I
ei. Rothchild PB
ERJ I
eii. Romanesque ERJ I, YLA 1
eie. Megaera ERJ I
ee. Isilya PB
ERJ I
eei. István ERJ I, YLA 2
eee. Magia GER ERJ I



Jälkeläiset
Syntynyt Nimi Emä
tamma 01.01.2015 ML J'adore Chanell Solo
tamma 11.01.2015 Linnbark Silvara Transmutatia Solo
ori 21.01.2015 Mothman PB Mortifera PB


NJ näyttelyt (vain sertit)
Pvm. Paikka Laji / Jaos Tuomari Sijoitus
05.02.2015 VSPY NJ Kerppa BIS1, MVA-sert
24.12.2014 VSPY NJ Kerppa irtoSERT


Kilpailukalenteri (73 sijoitusta)
Pvm. Paikka Laji / Jaos Luokka Sijoitus
01.05.2014 Skurvash ERJ 150cm 1/30
01.05.2014 Skurvash ERJ 150cm 2/30
03.05.2014 Skurvash ERJ 150cm 5/30
05.05.2014 Skurvash ERJ 150cm 2/30
06.05.2014 Skurvash ERJ 150cm 1/30
06.05.2014 Kadotetut Suomenhevoset ERJ 160cm 4/30
08.05.2014 Skurvash ERJ 150cm 2/30
10.05.2014 Kadotetut Suomenhevoset ERJ 160cm 5/30
11.05.2014 Skurvash ERJ 150cm 3/30
11.05.2014 Kadotetut Suomenhevoset ERJ 160cm 4/30
12.05.2014 Skurvash ERJ 150cm 1/30
12.05.2014 West Coast Warmbloods ERJ 160cm 4/30
12.05.2014 Navelina ERJ 160cm 1/30
12.05.2014 Navelina ERJ 160cm 5/30
13.05.2014 Nonshein ERJ 160cm 4/40
13.05.2014 Diethelm Stables ERJ 160cm 6/50
13.05.2014 Diethelm Stables ERJ 160cm 3/50
13.05.2014 Nonshein ERJ 160cm 1/40
14.05.2014 Odelie's Loves ERJ 150cm 1/40
14.05.2014 Navelina ERJ 160cm 3/30
14.05.2014 Nonshein ERJ 160cm 5/40
15.05.2014 Skurvash ERJ 150cm 2/30
15.05.2014 Kadotetut Suomenhevoset ERJ 160cm 5/30
15.05.2014 Navelina ERJ 160cm 5/30
16.05.2014 Diethelm Stables ERJ 160cm 3/50
16.05.2014 Nonshein ERJ 160cm 2/40
16.05.2014 Diethelm Stables ERJ 160cm 3/50
17.05.2014 Navelina ERJ 160cm 5/30
17.05.2014 Nonshein ERJ 160cm 4/40
18.05.2014 Navelina ERJ 160cm 2/30
18.05.2014 Nonshein ERJ 160cm 6/40
19.05.2014 Keskeneräinen ERJ 150cm 2/30
19.05.2014 West Coast Warmbloods ERJ 160cm 5/30
21.05.2014 Rêve de Haussea ERJ 160cm 2/40
21.05.2014 Petäjävaara ERJ 140cm 4/30
21.05.2014 Diethelm Stables ERJ 160cm 6/50
22.05.2014 Petäjävaara ERJ 150cm 5/30
23.05.2014 Odelie's Loves ERJ 150cm 4/40
24.05.2014 Keskeneräinen ERJ 150cm 4/30
15.06.2014 Aaltolan Perinnetila ERJ 160cm 3/30
16.06.2014 Aaltolan Perinnetila ERJ 160cm 5/30
17.06.2014 LAC ERJ 140cm 4/40
18.06.2014 LAC ERJ 140cm 1/40
18.06.2014 Yemene ERJ 140cm 4/40
19.06.2014 LAC ERJ 120cm 5/40
19.06.2014 LAC ERJ 140cm 6/40
20.06.2014 LAC ERJ 140cm 5/40
21.06.2014 Aaltolan Perinnetila ERJ 160cm 5/30
22.06.2014 Aaltolan Perinnetila ERJ 150cm 3/30
23.06.2014 Aaltolan Perinnetila ERJ 160cm 4/30
25.06.2014 LAC ERJ 120cm 2/40
27.06.2014 Aaltolan Perinnetila ERJ 150cm 3/30
09.07.2014 Navelina ERJ 140cm 5/30
12.07.2014 Navelina ERJ 140cm 5/30
17.07.2014 Wezenlijk ERJ 160cm 6/40
17.07.2014 Aaltolan Perinnetila ERJ 150cm 5/30
17.07.2014 Aaltolan Perinnetila ERJ 160cm 5/30
18.07.2014 Valiant Warmbloods ERJ 140cm 3/30
18.07.2014 Aaltolan Perinnetila ERJ 160cm 2/30
19.07.2014 Ziel Sporthorses ERJ 130cm 5/30
19.07.2014 Wezenlijk ERJ 160cm 6/40
20.07.2014 Wezenlijk ERJ 120cm 6/40
21.07.2014 Aaltolan Perinnetila ERJ 150cm 5/30
22.07.2014 Valiant Warmbloods ERJ 140cm 4/30
22.07.2014 Aaltolan Perinnetila ERJ 150cm 4/30
23.07.2014 Ziel Sporthorses ERJ 130cm 3/30
24.07.2014 Valiant Warmbloods ERJ 140cm 5/30
28.07.2014 Aaltolan Perinnetila ERJ 160cm 3/30
29.07.2014 Aaltolan Perinnetila ERJ 150cm 5/30
30.07.2014 Aaltolan Perinnetila ERJ 160cm 4/30
01.08.2014 Hazard ERJ 150cm 1/30
02.08.2014 Hazard ERJ 150cm 4/30
05.08.2014 Hazard ERJ 150cm 5/30

Päiväkirja

15.11.2014 - Suprantin maneesin katsomo oli tupaten täynnä väkeä, eikä mikään ihme, sillä marraskuun hevoskantakirjan tilaisuus oli jo täydessä vauhdissa. Kantakirjatilaisuuteen ilmoitettujen hevosten joukossa oli myös oma Dalamarimme, jonka toivoin käyttätyvän kehässä edes siedettävällä tavalla. Olin tehnyt paljon varotoimenpiteitä orin suhteen, muun muassa vaihtamalla suitsiin tavallista terävämmän kuolaimen ja harjoitellut orin kanssa kehäesiintymistä viimeiset kaksi kuukautta kotona. Dalamarin ailahteleva luonne oli asettanut omat haasteesta ja useammin kuin kerran olin itkenyt raivosta, kun ori oli noussut puolittain pystyyn, pakittanut kun sen olisi pitänyt seistä paikallaan, tai muuten vain steppailut sopimattomalla hetkellä.

Tänään Dalamar tuntui kuitenkin aavistavan, ettei pelleilyyn olisi varaa ja ori vaikutti seesteiseltä, eikä sortunut tavanomaisiin kikkoihinsa. Kehässä Dalamar tosin pyörähteli häntä kaarella pari kertaa, ennen kuin sain sen aseteltua edustavasti tuomariston eteen. Hikeä puski kasvoilleni, mutten uskaltanut pyyhkäistä naamatauluani siinä pelossa, että Dalamar tulkitsisi liikkeeni väärin ja aloittaisi teutarointinsa. Tuomareiden ilmeistä ei voinut päätellä mitään ja sekavassa mielentilassa talutin Dalamarin pois kehästä luvan saatuani. Omia tuloksiani odotellessani huokaisin kuitenkin helpotuksesta, kun huomasin muutaman muunkin hevosen käyttäytyvän sopimattomalla tavalla. Toisaalta, eihän tässä hevosten luonnetta arvosteltu, mutta rauhallinen olemus varmasti vaikuttaisi tuomareihin suopealla tavalla. Kun tuloksia alettiin viimein kuuluttaa kovaäänisistä, olin todella yllättynyt, kun Dalamarin nimi putkahti esiin listan kärkipäässä. Ori oli jopa ylittänyt odotukseni, sillä se jäi vain yhden pisteen päähän parhaasta palkinnosta.



virtuaalihevonen - a sim-game horse
Kuvat © De Havikerwaard